Lähetystyö
Lähetystyö on kirkon perustehtävä. Tätä tehtävää Kempeleen seurakunta toteuttaa yhdessä kirkon lähetysjärjestöjen kanssa.
Lähetystyö on Jumalan rakkauden jakamista sanoin ja teoin. Se on työtä oikeudenmukaisemman maailman puolesta.
Tarkoitus on sekä tavoittaa kirkon ulkopuolella olevat ihmiset että vahvistaa jo olemassa olevia seurakuntia ja kirkkoja. Lähetystyö pitää sisällään esimerkiksi paikallisen kirkon työntekijöiden kouluttamista, lasten koulunkäynnin tukemista, tyttöjen ja naisten aseman parantamista ja raamatunkäännöstyötä vähemmistökielille.
Voit tukea lähetystyötä osallistumalla lähetystyön tapahtumiin, joita ovat esimerkiksi äitienpäivälounas, Kauneimmat joululaulut ja joulumyyjäiset.
-
lähetystyön ja vapaaehtoistoiminnan koordinaattori
Minna SorvalaLähetystyö ja vapaaehtoistoiminta
Nimikkolähettimme
Pia ja Tero Ruotsala, Kambodza (Evankelinen lähetysyhdistys ELY)
Kirkon perheneuvonnan kouluttaja, pappi-terapeutti-työnohjaaja Pia Ruotsala koordinoi globaalin kirkon perheneuvonnan verkostoa ja kouluttaa sekä työnohjaa verkostoon kuuluvissa maissa. Pian vastuulla ovat perheneuvojien uudet koulutusohjelmat ja täydennyskoulutukset.
Tero Ruotsala on muusikko ja fysioterapeutti, jolla on pitkä kokemus kirkon tavoittavasta työstä ja nuorisotyöstä. Tero kouluttaa Kambodzan kirkon seurakunnissa musiikkia (instrumentit, musiikin teoria ja äänitekniikka) ja tukee tavoittavaa työtä mm. digitaalisen mediatyön keinoin.
Anna Suoheimo, Etiopia (Suomen Lähetysseura)
Anna toimii Suomen Lähetysseuran Etiopian maajohtajana.
”Teemme Etiopiassa työtä ilmastonmuutokseen liittyvien asioiden parissa. Tuemme maatalousyhteisöjä selviämään muuttuvissa olosuhteissa. Lisäksi tuemme inklusiivista koulutusta, erityisesti kuurojen lapsien oppimista. Tälle työlle on pitkät perinteet. Teemme töitä myös vammaisten henkilöiden oikeuksien puolesta. Myös rauhan edistäminen kuuluu työhömme, koska Etiopiassa on ollut useita sisäisiä konflikteja.”
Afrikan mantereen vanhin itsenäinen valtio on Etiopia, joka sijaitsee Itä-Afrikan sarvessa. Noin 120 miljoonan asukkaan maata värittävät lähes sata eri etnistä ryhmää omine kielineen. Etiopian talous kasvaa kohisten, mutta neljäsosa väestöstä elää edelleen alle dollarilla päivässä. Ilmastonmuutos aiheuttaa maassa kuivuutta ja pulaa ruoasta. Maassa on myös paljon eri tavoin vammautuneita ihmisiä sekä syrjittyjä vähemmistöjä. Lähetysseuran paikallinen kumppani on Etiopian luterilainen Mekane Yesus -kirkko.
Melina Negash, Etiopia (Suomen Lähetysseura)
”Työskentelen hankehallinnon asiantuntijana Etiopiassa. Työni on tukea kaikkein heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä, kuten köyhiä perheitä, vammaisia henkilöitä ja naisia, jotta heidän mahdollisuutensa hyvään elämään vahvistuisivat.
Teen yhteistyötä paikallisten kirkkojen ja järjestöjen kanssa sekä seuraan hankkeiden etenemistä. Vierailen säännöllisesti paikallisyhteisöissä seitsemällä eri alueella Etiopiassa, kuulen ihmisten kokemuksia ja varmistan, että tuki tavoittaa sitä eniten tarvitsevat.”
Nimikkokohteet:
SAT 7—Tuomassa rauhaa ja toivoa Lähi-Itään (Suomen Lähetysseura)
150 milj. lasta Lähi-idän alueella elää keskellä konflikteja. SAT 7:n uusi My School –ohjelma tarjoaa pakolaisleirien lapsille mahdollisuuden koulunkäyntiin satelliittikanavan välityksellä.
Satelliittikanavan kautta myös naiset saavat vertaistukea sekä tietoa oikeuksistaan.
Radiolähetystyö Intiassa (Medialähetys Sanansaattajat)
Radio on tärkeä viestintäväline massa, jossa miljoonat ihmiset eivät osaa lukea. Kristillisten radio-ohjelmien kautta tuhannet intialaiset ovat kuulleet rakastavasta Jumalasta ja liittyneet kirkkoihin. Siellä, missä ei ole kirkkoja, on voitu perustaa uusia seurakuntia.
Lukutaitoa naisille Afrikassa (Suomen Pipliaseura)
Lukutaitoa naisille Afrikassa -ohjelma ulottuu 13 Afrikan vähemmistökielelle Etiopiassa, Keniassa, Malawissa, Namibiassa ja Tansaniassa. Ohjelman myötä 20 000 naista oppii lukemaan.
Maailmassa on edelleen yli 750 miljoonaa lukutaidotonta aikuista; heistä 2/3 on naisia. Lukemaan oppiminen omalla kielellä on perustava ihmisoikeus ja elämän suuri käännekohta. Lukutaito on elinikäinen pääoma. Tyttöjen ja naisten kouluttaminen kohentaa perheiden elämää monin tavoin.
Lukutaitotyön kuulumisia kevät 2026
Vammaisten lasten tukeminen Kambodzhassa (Suomen Lähetysseura)
Kambodzhan vaikeasti vammaiset lapset ja heidän perheensä elävät usein köyhyyden kierteessä. Tuen avulla järjestetään koulutusta yhteisöjen jäsenille ja johtajille, tuetaan päiväkerho- ja opetustoimintaa ja kotikuntoutusryhmien perustamista.
Nuorten kummikohde: Lasten pankki (Suomen Lähetysseura)
Lasten pankki on nuorten oma kummikohde ja sitä tuetaan myös kirkkokahvien kahvirahatuotoilla.
Lasten Pankki poistaa esteitä lasten koulunkäynnin tieltä sekä auttaa katastrofien ja kriisien keskellä tuoden turvaa lasten arkeen.
Lasten pankin tuella on edistetty lasten oikeuksia 16 eri maassa Afrikassa, Aasiassa, Latinalaisessa Amerikassa ja Lähi-idässä. Tuen saajina olivat ja ovat edelleen kaikkein heikoimmassa asemassa elävät lapset, esim. orvot ja vammaiset lapset tai syrjittyihin vähemmistöihin kuuluvat lapset. Lasten Pankin hätäapu auttoi lapsia myös kriiseissä esimerkiksi Palestiinassa, Mauritaniassa ja Venezuelassa.
Lähetystyön ryhmätoiminta
Nuttukerho
Maanantaisin klo 13 Pyhän Kolminaisuuden kirkon monitoimihuoneessa (käynti sivuovesta Kempeleentien puolelta).
Kerhossa kudotaan vauvansukkia oman seurakunnan kastetuille lapsille ja tehdään erilaisia käsitöitä myyntiin seurakunnan myyjäisiin. Voit ottaa omat puikot mukaan.
Toivoa naisille -ryhmä
Joka toinen tiistai klo 15 (parilliset viikot) Pyhän Kolminaisuuden kirkon monitoimihuoneessa (käynti sivuovesta Kempeleentien puolelta).
Toivoa naisille -ryhmä on rukouspiiri, jossa rukoillaan maailman naisten puolesta kerran kuussa ilmestyvän rukouskalenterin mukaan.