Rippikoulun käyminen kotiseurakunnan ulkopuolella
Rippikoulun käyminen kotiseurakunnan ulkopuolella
Mikäli tahdot käydä rippikoulun muualla kuin Kempeleen seurakunnan järjestämässä rippikoulussa, mutta asut Kempeleessä, muista ilmoittautua rippikoululaiseksi Kempeleen seurakuntaan tähän syksyllä 2026 avautuvasta linkistä:
Ilmoittautuminen kotiseurakunnan ulkopuolella rippikoulun käyville nuorille. (Ilmoittautuminen aukeaa 18.9.26 klo 9 ja sulkeutuu 25.9.26 klo 16.00.)
Rippikoulujen info-ilta on torstaina 17.9.26 klo 17.30 (sukunimet A-M) ja klo 18.30 (sukunimet N-Ö) Kokkokankaan seurakuntakeskuksessa. Osoite on Kissaojantie 12, 90450 Kempele.
Rippikoulu on mahdollista käydä oman kotiseurakunnan ulkopuolella esimerkiksi jonkin järjestön tai toisen seurakunnan järjestämänä. Kuitenkin myös tässä tilanteessa Kempeleessä asuvan nuoren tulee ilmoittautua rippikoululaiseksi Kempeleen seurakuntaan. Syynä tähän on rippikouluun oleellisena osana kuuluva kotiseurakuntaan tutustumisen jakso, jonka jokainen rippikoululainen suorittaa kotiseurakunnassaan (=kempeleläisille Kempeleen seurakunta) ennen rippikoulun intensiivijaksoa. Käydessään muun kuin Kempeleen seurakunnan järjestämän rippikoulun, nuori osallistuu kotiseurakunnan rippikoululaisille järjestettäviin ja ohjeistettuihin tilaisuuksiin kuten muutkin Kempeleessä rippikoulun käyvät nuoret.
Kotiseurakunnan ulkopuolella rippikoulua käyvien aloitusilta on 19.11.26 klo 17.00 Pyhän Kolminaisuuden kirkossa. Lisäksi kotiseurakunnan ulkopuolella rippikoulun käyvät osallistuvat tarkemmin ohjeistettavaan jumalanpalveluksiin, nuorten hartauteen sekä rippikouluikäluokan yhteisiin tilaisuuksiin:
- Kauneimmat joululaulut sunnuntaina 13.12.26 Pyhän Kolminaisuuden kirkossa.
- Palvelun päivä lauantaina 6.2.27. Palvelun päivässä opimme diakoniasta ja lähetystyöstä.
- Kokkokospel perjantaina 19.3.27.
- Kokkokospelin korvaava musiikkitapahtuma keskiviikkona 24.3.27 Pyhän Kolminaisuuden kirkossa.
Lisätietoa rippikoulun käymisestä oman kotiseurakunnan ulkopuolella saat rippikoulutyöstä vastaavalta nuorisotyönohjaajalta Pia Rättyältä
-
nuorisotyönohjaaja
Pia RättyäNuorisotyöntekijä